Halusin itsekin kirjoittaa muutaman sanasen blogimaailman täydellisyydestä ja omasta somekäyttäytymisestäni, aihe kun on viime aikoina ollut esillä niin monessa lähteessä. Blogit ja ammattisomettajat ovat nostaneet tasoaan huomattavasti viime vuosien aikana, eikä kuvista välttämättä välity enää sitä tavallista elämää ja oikeaa arkea. Täydelliseksi muokatuista Instagram-feedeistä voi helposti saada väärän kuvan niiden takana olevista ihmisistä, jos uskoo kaiken mitä näkee. Yleisesti ottaen kun tällaiset kuvapalvelut eivät loppujen lopuksi kerro ihmisestä juuri muuta kuin hänen kuvaustaidoistaan ja mielenkiinnonkohteistaan, sekä tilin panostamiseen laitetusta ajasta.
Valokuvaus on suurin intohimoni ja olen oppinut siitä valtavasti viime vuosien aikana. Se on mielestäni iso osa tätä työtä ja etenkin omaa blogiani, haluan kehittyä siinä jatkuvasti ja luonnollisesti myös tähdätä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Mikäli kauniita asioita ja elämäänsä kuvaa ammatikseen, koko somea ajattelee hieman eri tavalla. Se on bloggaajan yksi tärkeimmistä työkaluista ja esimerkiksi Instagram on ikään kuin pieni portfolio tai CV. Sitä ja blogia seuraavat omat työnantajat, yhteistyökumppanit, sukulaiset, vanhat tutut ja tuntemattomat, enkä ainakaan itse halua jakaa jäätävää tiskivuorta kaikkien heidän kanssaan. Ja miksi pitäisi? Blogeja ja bloggaajia löytyy joka lähtöön, mutta itse pyrin niin elämässä kuin työssänikin keskittymään positiivisiin asioihin. Siihen yhteen ihanaan ja pieneen aamuhetkeen, vaikka koko loppupäivä olisi mennyt penkin alle. Ymmärrän kuitenkin vallan hyvin, että näistä ihanista hetkistä koostuvat kuvakansiot ja postaukset voivat luoda hieman väärän kuvan muille ihmisille, sillä he näkevät vain sen. Eivät kuvan ulkopuolelle jääviä asioita, kuvaajan sen hetkistä fiilistä tai niitä loppupäivän ikäviä asioita.
En kuitenkaan tästä syystä halua muuttaa kuvaus- tai kirjoitustyyliäni, sillä luotan siihen, että lukijani osaavat katsoa niiden täydellisten hetkien läpi. Tiedostaa, että kuvat ovat itselleni tietynlaista taidetta, teen töitä niiden eteen ja jätän toiset julkaisematta. Aivan kuten monet muutkin. Kuvia katsoessa kannattaa toisinaan olla hieman kriittinen, ne ovat usein vain hyvin pieniä ja hiottuja palasia siitä koko tapahtumasta ja sen kokonaisuudesta.
Ovatko tällaiset tarkkaan rajatut ja mietityt kuvat sitten aitoja? Missä menee feikkaamisen raja? En itse koe olevani epäaito, sillä teen postaamiani asioita ilman kuvaamistakin. En asettele kaikkia kiireessä syötyjä lounaskulhojani tai rajaa silmieni edestä kaikkea epätäydellistä, mutta käytännössä kuvaan vain elämääni kuuluvia asioita, joista tulen iloiseksi. Saatan vaihdella valaistusta, taustaa tai ravintolan pöytää hyvän lopputuloksen saamiseksi, mutta mielestäni se ei tee bloggaajasta epäaitoa. Haluan ammatissa kuin ammatissa tehdä parhaani ja seisoa ylpeänä tuottamani sisällön takana, en voisi tehdä tätä työkseni jos en tekisi kuvien eteen mitään. En todellakaan olisi tässä, jos kuvaisin kaiken suoraan Instagramin kameralla ja lisäisin kuvat palveluun heti ilman filttereitä tai kuvankäsittelyä.
En siis koe huijaavani ihmisiä, vaikka pyrinkin kuvatessa aina mahdollisimman laadukkaaseen lopputulokseen. Hyvällä kameralla ja pienillä säädöillä lähes minkä tahansa tilanteen saa talteen jopa hienompana mitä se oikeasti on ollut, kuvasta kun voi tehdä minkälaisen itse haluaa. Takana olevat sotkut voi aina siirtää kuvauksien ajaksi sivuun ja digikameroilla siitä yhdestä ruoka-annoksesta voi ottaa monia kymmeniä kuvia, joista julkaistaan kaikista paras. Kieltämättä aikamoinen kehitys niistä lapsena otetuista filmikuvista, silloin kun kuvaushetkellä oli vain yksi tilaisuus onnistua! Tämä muutos on kuitenkin mahdollistanut juuri sen itselleni rakkaan valokuvausharrastuksen ja kameran kanssa leikkimisen, joka tekee minut aidosti onnelliseksi. En voisi ikinä pitää blogia tai kuluttaa aikaani täydellisen tunnelman ikuistamiseen, mikäli tarkoituksenani olisi vain ylläpitää täydellistä kulissia. Mielestäni kokonaisvaltaisesti täydellisyys on tylsää, mutta täydellinen valokuva hyvin mielenkiintoinen. Olen luonteeltani erittäin määrätietoinen, visuaalinen ja joissakin asioissa myös hyvin tarkka, mutta en pyri täydelliseen elämään. Tiedän, ettei sellaista olekaan. Valokuvaan siis ainoastaan itseni ja omien ilonaiheideni takia, joilla toivon inspiroivani myös teitä näin sosiaalisen median kautta.
Mikäli siis jonkun somejulkkiksen tai bloggaajan elämä tuntuu kadehdittavan täydelliseltä, kannattaa mieleen palautella näitä asioita. Koetko täyspäiväisen ammattikuvaajan elämän täydelliseksi, koska hän osaa ikuistaa virheettömiä hääkuvia? Tai vaihtoehtoisesti todella taitavan kampaajan, koska hän nyt sattuu jakamaan Instagramissaan toinen toistaan upeampia kampauksia? Kukaan ei valitettavasti voi elää sellaista elämää, miltä se somessa näyttää. Sinne valitaan ne elämän hienoimmat hetket ja parhaimmat hiuspäivät, harvat ihmiset oikeasti haluavat esitellä elämänsä epäkohtia tuhansille ihmisille. Vai haluaisitko sinä? Kutsuisitko sinä tuhansia ihmisiä sotkuiseen kotiisi, jossa ottaisit kaikki tuntemattomat vastaan ikivanhat verkkarit jakassa? Nimenomaan. Eiköhän niitä kulahtaneita kotivaatteita ja tavarakasoja näe kukin ihan tarpeeksi omassa arjessaan, niitä voi tarvittaessa paeta ystävän kotiin tai Instagramiin. Iloita siitä kauniista aamupuurosta hieman kauemmin kun vain sen aamuhetken verran, sillä se sopi täydellisesti niiden kaikkien muiden hetkien joukkoon.
Muistetaan nauttia ja inspiroitua siitä kaikesta kauneudesta mitä näemme päivittäin ympärillämme, nykymaailmassa vastaan tulee jo ihan tarpeeksi negatiivisuutta uutisten ja arjen mukana!
