Kodintuoksuinen väliviikonloppu

Kaupallinen yhteistyö: Nespresso

Ah, näitä välipäiviä. Perjantaina oli maanantailta tuntuva työpäivä, mutta sitten tulikin taas viikonloppu. Eilen vietettiin pitkästä aikaa kiireetöntä aamua omassa kotona ja illalla mentiin ulos syömään. Freesi filippiiniläinen maistui taivaalliselta jouluruokien jälkeen, mutta niin teki kyllä aamukahvikin! "Kiva saada omaa kahvia" on lause, mitä hoen usein poikaystävälleni, kun ollaan tulossa reissusta kotiin.

Olen ehkä vähän kummallinen kahvinjuoja. En ole koskaan juonut suodatinkahvia (tai olen tietysti juonut, mutta en ole omistanut perinteistä kahvinkeitintä, joten en ole koskaan juonut juonut) ja kylässä minut tunnetaan teenjuojana, mutta nautin kyllä suunnattomasti espressopohjaisista kahveista. Opin aikoinaan juomaan kahvia juurikin lattejen ja cappuccinojen kautta kahviloissa ja niiden myötä halusin myös oman Nespresso-koneen. Ja heti sen saapumisesta ne oikeastaan alkoivatkin - nykyiset aamupäivän kahvihetkeni - joita en kyllä vaihtaisi mistään hinnasta pois!

Nykyisin meillä on käytössä Vertuo-kone, joka valmistaa viittä eri kahvikokoa aina espressosta isoon mukiin. Minä juon arkena keskikokoa ja aika usein Afloraziota (kuvataan sivuilla kukkaiseksi ja herkäksi) ja viikonloppuisin isommat makukahvit (kuten tämän talven limited edition -uutuudet Cinnamon Swirl ja Vanilla Princess Cake) maistuvat taivaallisilta. Eikä muuten yhtään makeilta! Kaikissa kapseleissa on ainoastaan vaan kahvia ja luonnollisia aromeja - ei siis sokereita tai mitään muutakaan ylimääräistä. :)

Kerta-annoksia tekevä kone on siis meille kaikin puolin fiksu valinta, kun minä olen ainoa joka juo arkikahvinsa kotona ja viikonloppuisin me tykätään hifistellä kaiken maailman erikoiskahveilla. Juon itse sen yhden annoksen päivässä ja pidän siitä, että se tehdään ajatuksella suoraan kuppiin. Kahvi on tällöin paitsi laadukasta ja tuoretta, sen voi myös valmistaa sen hetkisten mielitekojen mukaisesti ja sitä tulee juuri oikea määrä. Kahvihävikkiä ei siis synny ja Nespresson kapselitkin voi kierrättää puruineen tavallisessa metallinkeräyksessä.

Kahvikapseleita voi tilata netistä, tosin itse en ole koskaan tilannut, koska Nespresso Boutique on ehkä yksi lempikaupoistani Helsingissä. :D Viikonloppuisin, kun meillä ei ole muuta ohjelmaa, me käydään kahviostoksilla keskustassa, riisiostoksilla yhdessä Hakaniemen aasialaisessa ruokakaupassa jne. Onnistuisi siis varmasti helpomminkin, mutta se on sitä yhteistä tekemistä ja aikaa.

Psst. Meidän kahvikone on tällä hetkellä aika reilussa alennuksessa! Kurkkaa täältä lisää, ennen kuin tarjous loppuu 19.1.

Tänään olisi suunnitelmissa päästä takaisin treenien makuun ja illalla mennään vastapainoksi elokuviin. Rikosmysteerileffa Knives Out olisi vuorossa - rakastan tällaisia arvoituksia, missä saa arvailla loppuun saakka syyllistä! Sitä ennen kuitenkin kanelikierteet koneeseen ja päivä käyntiin - mukavaa sunnuntaita kaikille sinnekin. :)

Ah, these days in between holidays. We came home from the eastern Finland right on time for the weekend and we've been enjoying our own routines for the last couple of days. Morning coffee, for instance! That's something that I'm excited about after every single trip, to be able to enjoy a cup of homemade coffee, Aflorazio or seasonal flavors. I actually go way back with my dear Nespresso machine - I've never had a regular coffee maker so it really has grown on me. So yes, I'm slowly getting back on track with my routines after Christmas and it feels almost as good as that morning coffee or yesterday's spicy food after Christmas casseroles, haha. Have a nice Sunday you all! :)

Likes

Comments