Viime aikoina opittua

1. Minimalismi kiehtoo minua, sillä turhasta materiasta irti päästäminen on näköjään mitä parhain tapa puhdistautua. Olen itse hyödyntänyt kuluneita sadepäiviä juurikin siivoamalla ja annoin esimerkiksi äitini matkaan kahdeksan säkillistä käyttämättömiä vaatteita, sillä en ole itse ehtinyt myydä niitä. Pyrinkin parhaillani mahdollisimman vähäiseen tavaramäärään ja siihen, että jokaiselle asialle löytyisi arvoisensa paikka.

2. Myös rutiineista poikkeaminen on toisinaan hyvästä, vaikka vannonkin tavallisesti arjen tapojeni nimeen. Hyvinvointia voi olla myös pitkäksi venyneet illat ja leffoilla alkavat aamut, vaikka ulkona olisikin kaunis sää.

1. I'm currently inspired about minimalistic lifestyle and I think that getting rid of vain things is the most efficient way to clean your soul. That's actually what I've been doing latelty - cleaning from inside out.

2. It's also desirable to differ from your routine every now and then. Wellness might be sometimes all about staying up late and spending a beautiful morning by watching movies.

3. Motivaatio syntyy tekemisestä, joskaan ei pakosta. Kirjoittamiseni on ollut näin kesällä tavallista epäsäännöllisempää, minkä takia aloittaminenkin on tuntunut hankalalta. Kohdallani siis säännöllisyys tuottaa inspiraatiota ja mikäli siihen ei ole mahdollisuutta, kaipaan tekemiseeni jotakin uutta. Eilenkin kaadoin tekemäni kahvin take-away mukiin ja siirryin työpöydältä puistoon kirjoittamaan, sillä inspiroidun parhaiten luonnossa.

4. Mistä puheen ollen, olen huomannut nauttivani hiljaisuudesta. Lenkkeilen nykyään lähes poikkeuksetta ilman musiikkia ja en koe kiusaantuvani siitä, mikäli keskusteluun tulee suuria aukkoja. Annan mielummin tilaa niin omille kuin toisenkin ajatuksille, kuin että keksisin pakolla jotakin puhuttavaa. Mielestäni hiljaisuus kuuluu hyviin keskusteluihin, läsnäoloon ja hetkessä elämiseen.

3. Motivation is a result of doing, in case it's not being forced. I haven't been writing that much lately due to the summer and I feel like it's harder to start without a routine. In that case I always need something new, like taking coffee to go and writing from the park.

4. Speaking of which, I've learned to love silence. I don't listen to music that much anymore when I'm jogging and I feel like it's normal to have gaps in conversations. I think silence is the key to good conversations and comprehensive presence.

5. Mikään ei voita tasapainoa, kuten lounasta viineineen ja jälkkärijätskeineen rankan tennispelin jälkeen!

6. Olen valmis syksyyn ja johonkin uuteen. Näin opiskelujen loppuessa arki tulee muuttumaan hieman ja tiedän jo nyt kaipaavani sen tilalle uusia haasteita. Projekteja, työkuvioita, harrastuksia tai treenijuttuja - katsotaan mihin tässä vielä päädytään :)

5. Nothing beats balancing, for example having a long lunch with wine and ice cream after a hard tennis lession!

6. I'm absolutely ready for Fall and something new. Now that I'm done with my studies, I feel like I need something new to challenge me. It might be a project, work related thing, hobby or a new type of workout - we'll see what I end up doing :)

Likes

Comments

Johanna
,
Oon ehkä aina painottanut sitä etten viihdy yökerhoissa tai harrasta ns. juomista aloitteluineen kaikkineen, mutta olen kyllä koko aikuisikäni saattanut ottaa lasin viiniä vaikkapa juuri ulkona syödessä 😃 Näin siis edelleen!
Jenni
,
Moikka! Pakko kommentoida että nää kuvat on jotenkin super kivoja! Ihana tausta, värit tosi kohdillaan. Ja totta kai asu miellyttää omaa silmää ja sinäkin näytät kauniilta, suorat hiukset pukee sua 😊 mukavaa loppukesää ja onne syksyn koitoksiin!
Isla
,
Ihanat maisemat, tykkään! ❤️ Ite kans luopunu musiikista lenkkeillessä, hävitin kuulokkeet pari kuukautta sitten ja aloin pyöräilllä työmatkoja omaa läähätystä kuunnellen xD. Siitä lähtien on ollut ihan kiva vaan lähtee ulkoilee ja kuunnella luontoo ja omia ajatuksia. Hiljaisuus on tosi jees!
Saara
,
Voimaannun useasti teksteistä, olet vallattoman ihana! Kiitos siitä! 😊
Mette
,
Tyylikkäät kuvat ja ihana sinä <3 !
Johanna
,
Kiitos, vitsi miten ihana kommentti!! 😊 Ihanaa syksyn odotusta sinnekin, joskin vielähän tämä kesäkin näyttää jatkuvan!
Johanna
,
Kiiittii Isla!! Ja joo, oman läähätyksen kuunteleminen on parasta, hahah! Ei mut kyllä ilman musiikkia on vaan helpompi kiinnittää huomiota siihen olennaiseen 😊
Johanna
,
Voi kiitos Saara! Ihania sanoja, täällä taas voimaannutaan teistä!! 😊
Johanna
,
Käyn kampaajalla, eli en valitettavasti osaa vastata tähän ollenkaan 😟 Kampaajani on Peilin Essi (myös Hanne on aivan loistava!), eli marssisin melkein suoraan sinne!
Johanna
,
Voi kiitti Mette