Uni- ja rutiinifaktoja minusta

Kaupallinen yhteistyö - Familon

Leppoisaa sunnuntaihuomenta! Nukuttiko hyvin? Minua ainakin. On nukuttanut jo pidemmän aikaa.

Meillä on nimittäin uusi sänky. 180cm leveä sänky. Minua naurattaa ihan koko ajatus, nimittäin nukuimme poikaystäväni kanssa järisyttävät viisi vuotta 120cm leveässä pedissä. Muutos on siis oikeasti ollut aika huima. Minä olen saanut nukkua huoletta x-asennossa ja poikaystäväni juminen selkä parani jo heti yhden yön jälkeen. Aikamoista.

Kotimaista on aina mahtava suosia ja sainkin yhteistyökumppanikseni ihanan Familonin, joka mahdollisti meille tosiaan makeat unet kauniin beesseillä Familon Ultra -joustinsängyillä, jotka kiinnitimme sidemekanismilla yhteen parisängyksi. Kokonaisuuden kruunasivat maitokahvin sävyiset, tammiset sängynjalat sekä jo kauan haaveilemani pehmoinen sängynpääty.

Myös tyynyt sekä peitot menivät uusiksi ja valitsimme poikaystävälleni astetta leveäharteisemman nukkujan Ergo Futurex- tyynyn koossa L ja minulle puolestaan Downafresh®-laatutakuun ja Traumpass-sertifikaatin omaavan Familon Gold- untuvatyynyn. Peitosta halusimme tietysti mahdollisimman muhkean, eli valitsimme saman sertifikaatin omaavan untuvapeiton tuplakoossa. Ja tosiaan, kaikkien Familon untuvatuotteiden raaka-aineet saadaan elintarviketeollisuuden ylijäämästä ja ne on valmistettu vastuullisesti, ympäristöä kunnioittaen ja Allergia- ja Astmaliiton kanssa.

Eli kyllä, tuhisemme yömme tällä hetkellä aika tuplasti paljon paremmin, kuin viisi edeltävää vuottamme - lähestulkoon puolet pienemmässä sängyssä. Mitä tästä siis opimme; heivataan ne teiniaikojen huonekalut aikanaan pois ja päivitetään myös makkaria muun sisustuksen tavoin aina elämäntilanteen muuttuessa… :)

___

Good Sunday morning! Did you sleep well? I surely did. I've been sleeping well for some time now.

Because we have a new bed. Which is 180cm wide. I'm laughing out loud to this now, because we've been sleeping in 120cm bed with my boyfriend for five years now. So let me tell you, it's been a huge difference. I can finally sleep like x even though I'm next to him and my boyfriend got rid of his back issues after one night. Huh.

I like to favor domestic products when possible and this bed is from the brand called Familon, that I'm collaborating with at the moment. We also renewed our pillows and blankets and we got a shaping one for my boyfriend and a high quality down pillow for me. We also wanted a huge chunky blanket, so we chose a double down blanket, which is certified like the pillow. That means that their down products are made with surplus and they are ethic, environmentally friendly and designed to go with allergies and asthma.

So yes, we sleep like babies now. And I almost can't believe that we actually slept over five years in our previous bed, which was basically a half times smaller than this one. What we learned from here; always ditch your teenage furnitures when it's time and update your bedroom when you're making changes in your other rooms as well... :)

Mutta nyt, sänkyjutuista niihin unijuttuihin!

1. Minulla on vilkas unimaailma ja muistan uneni lähes joka aamu. Mikäli en, tulee aihe usein mieleen jossakin vaiheessa päivää. Esim. juuri pari päivää sitten olin lähdössä ulos ja huomasin kenkähyllyllämme varvassandaalini, joista taas muistin, että ne varastettiin juuri edellisenä yönä. :D

2. Olen aika tarkka unirytmistäni ja herään samoihin aikoihin aina viikonloppuisinkin. Menen yleensä nukkumaan noin klo 22:00-22:30 ja herään 7 maissa.

3. Olen peittovaras. Meillä on tällä hetkellä tosiaan se tuplakokoinen peitto koossa 230 x 210 ja juuri loppuviikosta poikaystäväni pyöritteli silmiään minulle, kun olin vienyt senkin. Ja tietysti niin, että osa oli minulla, osa minun jalkojeni välissä ja osa lattialla. Mutta hei, tämä oli vasta ensimmäinen kerta tämän peiton kanssa - aikaisemman kohdalla tämä oli ihan päivittäistä!

4. Nukun villasukat jalassa.

___

But hey, I promised to share facts about my sleeping and nightly routines, so here we go!

1. I have a very vivid dream life and I remember them basically every morning. And if not, I usually remember the subject during the day. For example just a few days ago I was heading out, when I saw my flip flops at the hallway shelf. And then I remembered that they 'got stolen' last night. :D

2. I'm quite a strict when it comes to my sleeping pattern and I continue it on weekends as well. I usually go to bed around 22:00-22:30 and wake up around 7 in the morning.

3. I'm a blanket thief. As I said, we're sharing a double blanket in the size 230 x 210 now and my boyfriend just rolled his eyes at me couple days ago, because I took it as well. And of course in a way, that a part of it was on me, part of it in between my legs and part of it on the floor. But hey, this was the first steal with this blanket - it was basically a daily issue when we had the smaller one!

4. I sleep with woolen socks on.

5. Minulla on aina iltaisin tapana miettiä jotakin asiaa tai projektia, jota olen työstämässä, koska näin keksin aamulla niihin ratkaisut kuin itsestään.

6. Käyn suihkussa vain ja ainoastaan iltaisin. Osittain siksi, että hiukseni saavat kuivua rauhassa yön yli, mutta lähinnä siksi, että se on minusta rauhoittavaa ja rentouttavaa. Olen tehnyt näin aina ja voisin varmaan laskea koko elämäni aikaiset aamusuihkuni kahden käden sormilla.

7. Käytän eteeristä laventeliöljyä tai rauhoittavaa tyynysuihketta ennen nukkumaanmenoa.

8. Ihoni on herkkä ja olen äärimmäisen tarkka lakanoista, tai lähinnä niiden tunteesta iholla. En vaan yksinkertaisesti voi nukkua, jos kangas pistelee tai tuntuu karhealta. Kuvissa näkyvät lakanat ovat Familonin Ultra Percale -lakanat (tiheään kudottua perkaalipuuvillaa) ja nämä jos mitkä ovat ne hotellilakanat. Pehmeät ja ylellisen tuntuiset.

___

5. I like to think some issue or project that I'm working on right before I'm going to sleep, because that's how I figure out the answers easier in the morning.

6. I always shower in the evening. Partly because I like to let my hair dry naturally, but mostly because I think it's calming and relaxing. I've been doing this as long as I can remember and I bet I could count all of my morning showers with my fingers.

7. I use essential lavender oil or calming pillow mist in the evening.

8. My skin is very sensitive and I'm very picky with my sheets, or more like how do they feel against my skin. I just can't sleep if the fabric feels itchy or rough. The sheets in these pictures are also from Familon and they are very high quality cotton, like the ones in the hotel beds. They feel absolutely soft and gracious.

Minkälaisia nukkujia te olette? Tai minkä kokoista sänkyä suositte? Sanokaa, ettei me olla ainoita siihen 120:seen tottuneita. :D

Psst. Familonilla on parhaillaan meneillään UNELMA-kampanja, eli alennus on sitä suurempi, mitä enemmän ostoksia teet. Familonin lisäksi vuodekokonaisuuttamme myy myös Vepsäläinen!

___

What kind of sleepers are you? Or what bed size do you prefer? Please tell me, that we're not the only ones with that 120cm story. :D

Psst. You can find our new bed from Vepsäläinen as well!

Likes

Comments

JenniferIgnatius
JenniferIgnatius,
Hyvä postaus, ihanat kuvat!! Ja haha ennen oltiin mekin totuttu siihen 120cm, äskettäin sitten ostimme 160cm ja kyllä huomaa eron!
nouw.com/jenniferignatius
johannaturpeinen
johannaturpeinen ,
Hei kiitos kaunis <3 Ja hahah eikä, sängyn leveys tekee kyllä NIIN paljon!!
nouw.com/johannaturpeinen
Stao
,
Meillä on Tempurin sänky ollut nyt 1,5 vuotta ja sen kokemuksen perusteella tulemme olemaan merkkiuskollisia jatkossakin Tempurille. Olen suositellut Tempuria myös kaikille tutuille! Patja on vaan niin erilainen kuin millään muulla valmistajalla ja olemme testanneet useiden eri merkkien sänkyjä.
johannaturpeinen
johannaturpeinen ,
Hei onpa mahtavaa, että ootte löytäneet teille sopivan sängyn 😊 Tärkeitä hankintoja nämä!
nouw.com/johannaturpeinen
Sara
,
Hieno sänky! Kelpais kyllä meillekin 😊
johannaturpeinen
johannaturpeinen ,
Tässä kyllä viihtyy. 😊
nouw.com/johannaturpeinen
elizabethevasofia
elizabethevasofia,
Hauska postaus! Meilläkin sängyn osto edessä, nukutaan 140cm sängyssä ja nyt olisi tarkoitus vaihtaa 160cm sänkyyn. Saa nähdä riittääkö se kokoero 😂 Ihana tuo teidän sängynpääty!
nouw.com/elizabethevasofia