Past week randoms

Kuulumisien aika! Muhun on iskenyt jonkinlainen kokkausinnostus. En tiedä johtuuko se syksystä vai kaikista niistä telkkarissa pyörivistä ruokaohjelmista, mutta oon harjoitellut ihan perus ruokia ja kehitellyt muutaman omankin reseptin, heh. Ei taideta olla vielä Hans Välimäen kanssa samalla tasolla, mutta ainakin oon tosi innoissani tästä uudesta harrastuksesta!
Keskiviikkona mä kävin vähän kiertelemässä kauppoja ja hamstrasin taas lämpimiä juttuja talven varalle. Kaupoissa kierrellessäni tulin siihen tulokseen, että musta tulee vuosi vuodelta vaan innokkaampi joulun odottaja. Ostin nimittäin jo ensimmäisen joululahjani. Saako sen kunniaks kuunnella pari joululaulua?

Mulla on tällä hetkellä tosi vähän koulua ja töitäkin vaan pari kertaa viikossa, joten osa päivistä menee ihan vaan kotona hengaillen ja blogijuttuja tehden. Etenkin nyt kun ulkona kylmenee ja illat pimenee, lämmin koti tuntuu vaan kaikista parhaalta idealta. Teetä on hörpitty litroittain ja lemppari sarjoista muistetaan jo vuorosanat ulkoa, mutta jotain ihanan tunnelmallista tässä vuodenajassa kyllä on!
Olin pari päivää sitten God Morgonin uuden mehubaarin lanseeraustilaisuudessa ja meille bloggaajille annettiin haasteeksi kehitellä mahdollisimman maukas ja inspiroiva smoothie. Mun blendaus oli itse asiassa tuomareiden lemppari, jee! Tein aikaisen aamun kunniaksi energisoivan vihersmoothien, johon tuli inkivääriä, limeä, minttua, spirulinaa, ananasta, avokadoa, banaania ja vähän hunajaa makeutukseen. Aikamoinen syysflunssan karkoittaja!
Kuten sanoin aiemmin, kaupoista on viime aikoina tarttunut mukaan kaikenlaisia lämpimiä juttuja. Löysin vihdoin ja viimein itselleni sopivan villakangastakin, hooray! Oon yrittänyt metsästää täydellistä yksilöä jo kauan aikaa, mutta jotenkin kaikki sovittamani takit on ollu malliltaan niin isoja ja "laatikkomaisia", joten olen jättänyt ne suosiolla kauppaan. Nyt vihdoin tärppäsi!
Palataan vielä hetkeksi viime viikonloppuun. Viikko sitten meillä juhlistettiin Jonin 21-vuotissynttäreitä ensin Sirkus Finlandiassa (heh) ja sen jälkeen vähän virallisemmin ravintola Brondassa. Istuskeltiin siellä pari tuntia ja maisteltiin kaikkia erilaisia herkkuja Brondan tasting menun mukaisesti, oli kyllä todella onnistunut ilta! Kävin nyt toisen kerran tässä Tomi Björkin uusimmassa ravintolassa ja täytyy kyllä sanoa, että omaan lempparikolmikkoon meni. :)
// Here is random pictures from last week. I don't know if it's because of autumn or the cooking shows in tv, but I've been cooking a lot lately! I've been making very simple home cooked meals and also came up with new recipes, for example smoothies. Well I'm still a serious amateur cook, so we celebrated my boyfriend's birthday by dining out, hahah. Anyway, enough talking about food! I was shopping last week and I finally found a perfect wool coat and a cute woolly hat for winter. When the nights is getting colder and darker, I just wanna buy comfy and warm clothes and accessories. I think I'm ready for winter!

Likes

Comments

Johanna,
Johanna,
Oi niinpä<3 Mä en oo vielä alottanut joulusisustamista, en malta odottaa!
www.blogger.com/profile/094266428730348888
Johanna,
Johanna,
Ihanaaa niinpä!!! Kiitos 😊
www.blogger.com/profile/094266428730348888
Johanna,
Johanna,
Stockalta viime viikolla! Ja voin 😊)
www.blogger.com/profile/094266428730348888
Johanna,
Mäkin haluisin mustan samana!! 😃 Tosi hyvä malli 😊
www.blogger.com/profile/094266428730348888