Me in the jungle

Lifestyle, Travel, Workout
Tänään kuulette tarinan minusta viidakossa. Näin ötökkäkammoisena en ihan varsinaisesti hihkunut innosta tätä koko kansallispuisto-ideaa kohtaan, mutta matkaseurani tuntien tiesin sinne joka tapauksessa joutuvani. Siispä pakkasin mukaan luottolenkkarini (huomatkaa viidakkoon sopiva väri :D), ainoan reppuni, lippiksen sekä räikeimmät treenishortsini, mitä kaapista löysin. (Ajattelin niiden pitävän kaikkia ei-toivottuja ystäväisiä vähän pidemmän matkan päässä meistä).

No, päädyimme kuin päädyimmekin Khao Lakin Lamruun. Aluksi vähän jännitti mitä tuleman pitää, mutta olin myös samalla hyvin innoissani. Tiesin nimittäin kävelyreitin päättyvän valkohiekkaiseen rantaan, joten pidin ajatukseni visusti siinä ja katseeni sitäkin visummin maassa. (Kuten näköjään jokaisessa kuvassakin). Vastaan tuli välillä niin kaatuneita puita, jaloissa sekoilevia liskoja kuin jyrkkiä kielekkeitäkin, mutta jollain ihmeen kaupalla tästä kuitenkin selvittiin kunnialla läpi. (Vaikka korkeanpaikankammoni meinasikin välillä käännyttää meidät takaisin).

Rannalla sitten lopulta totesin, että itsensä voittamisen fiilis on maailman paras. Melkein yhtä hyvä, kuin sen valkoisen hiekan näkeminen parin tunnin helteessä tarpomisen jälkeen. Tai aivan super kauniin jättiläisperhosen bongaaminen. Tai oman poikaystävän (eli varsinaisen Tarzanin) valtavan innokkuuden näkeminen. Tai ylipäätänsä koko viidakossa samoilu, vaikkei se nyt ihan ominta juttua ollutkaan. Mutta kun eläminen, kokeminen, näkeminen ja itsensä kehittäminen sattuu olemaan, aion ehdottomasti suunnata samaiseen metsään ja pois mukavuusalueeltani myös seuraavan tilaisuuden tullen. Sillä sitähän se Eläminen oikein isolla E:llä on, vai mitä. :)

Today I'm going to share a little story about me in the jungle. Because of my fear of bugs (and heights) I wasn't that thrilled about this whole day in the jungle idea in the first place. However, I knew who I was traveling with and realized that we're going no matter what I said, so I packed everything I thought I needed and kept my mind open.

And we ended up to Khao Lak Lamru. I was a bit scared at first, but super excited at the same time, because I knew there was a beautiful white sand beach in the end of the trail. So I kept my mind on it and my eyes on the ground (just like in these photos), because there was fallen trees on the ground, lots of rapid lizards pretty much everywhere and huge cliffs on the road as well. And I don't know how, but we found the beach and survived from the forest, even though my fear of heights wanted to turn around a few times actually.

But at the beach I realized that the best feeling in the world is winning yourself. And seeing that beach after walking in the heat for few hours. And spotting a huge and super beautiful butterfly. And seeing how excited your man (aka Tarzan) is. Or walking in the jungle in the first place, even though that wasn't my cup of tea at all. But just because living, experiencing, seeing and creating yourself happens to be, I'm definitely going back to that kind of place and out of my comfort zone whenever I'll get a chance. Because that is what living is all about, am I right. :)

Likes

Comments

Johanna
Johanna,
Johanna
Johanna,
Voi kiitos=)
Write a comment...
IP: 82.99.3.229