Itsevarmuus, hymy & arvontajuttuja

Yhteistyössä Oral-B.

Postausta itsevarmuudesta on toivottu aina aika-ajoin ja ajattelin aiheen sopivan erinomaisesti näin viimeisten hymyjuttujeni kylkeen. Päätin pohdiskella tänään omia epävarmuusalueitani, sosiaalisen median aiheuttavia paineita, itsevarmaa hymyilemistä ja henkilökohtaisia niksejäni, joilla tsemppaan itseäni jatkuvasti eteenpäin. Koen olevani suhteellisen hyvä ystävä itseni ja ominaisuuksieni kanssa. Viihdyn itsekseni, pystyn seisomaan sanojeni takana, olen sujut luonteeni sekä ulkonäköni kanssa ja tiedän tasan tarkkaan, kuka olen. Epävarmuuteni nousee esiin lähinnä huonoina känkkäränkkä-päivinä tai mikäli olen laiminlyönyt henkistä/fyysistä hyvinvointiani. Vastoinkäymiset tai muut epäonnistumiset harvoin latistavat itsetuntoani, sillä olen tällaisissa asioissa taipuvainen huolettomuuteen. Elämä kulkekoon omalla painollaan ja asiat tapahtukoon niin, miten on tarkoitettu. Olen viimeinkin ymmärtänyt, että itsevarmuus on tietynlaista huolettomuutta, yliajattelemattomutta ja avointa elämistä – ei kaikkien lankojen kädessä pitämistä. No, sitten päästäänkin kameran eteen. Huuleni tuppaavat sinetöitymään visusti kiinni ja suu vääntyy ainoastaan siihen ujoon hymyyn, mikäli itse tilanne ei ole tavalla tai toisella huvittava. Olo on kuin ala-asteen koulukuvassa, mikäli naurua ei tule luonnollisesti ja kuvaaja haluaa hampaita näkyviin. Goodbye confidence, hello awkwardness. Uskon, että ajattelen jotenkin alitajuisesti ylärivistöäni, joka ei ole täydellinen. Valkoinen kyllä, mutta voisi olla suorempi ja sopusuhtaisempikin.
Mikä siinä kamerassa sitten on? Vastaavat epätäydellisyydet eivät luonnollisestikaan haittaa arkeani, en ajattele ulkonäköäni nykyhetkessä ja olen luonteeltani hyvin nauravainen, positiivinen ja iloinen. Itsevarma hymy on yksi parhaimmista keinoistani hyvään ensivaikutelmaan ja olen tilanteessa kuin tilanteessa mielummin se, joka hymyilee - en se, joka ei hymyile takaisin. Uskon, että jokseenkin näkyvä some-asemani vaikuttaa tähän kameraujouteen jollakin tavalla. Sitä varmaan ihan tiedostamattaan yrittää tähdätä tietynlaiseen täydellisyyteen ja pysyä omalla mukavuusalueellaan, kun kommenteissakin tartutaan toisinaan niihin pieniin, lähes suurennuslasia vaativiin virheisiin. Mikä on sinänsä harmi, sillä persoonallisuus ja pieni rosoisuus tekevät meistä meidät ja ovat yleensä niitä kaikista mielenkiintoisimpia ominaisuuksiamme. Monesti tullaan pyytämään aidompaa ja ihmisläheisempää kuvamateriaalia, mutta monesti myös tullaan huomauttamaan niistä inhimillisistä epätäydellisyyksistä, mikäli niitä kuvista löytyy. Ristiriitaista, eikö? Kuten näissä esimerkeissänikin, epävarmuus on pään sisällä. Se voi johtua ulkoisista paineista, muiden arvostelusta, alitajuntaisesta yliajattelemisesta tai mistä ikinä, mutta ihminen on täsmälleen sitä mitä ajattelee olevansa. Asiat, mitkä valtaavat ajatuksemme, rajoittavat myös elämäämme ja toisin päin. Hyvä energia vetää puoleensa ja kaikki pyörii käytännössä energioiden ympärillä, joten on tärkeää huolehtia, että elää mahdollisimman positiivisen sellaisen alaisena. Itsensä määrittämiseen ja rakastamiseen ei siis todellakaan tarvita muiden mielipiteitä tai hyväksyntää – ihmiset ovat loppujen lopuksi vain ihmisiä. Varsin erilaisia sellaisia, joten joukosta löytyy luonnollisesti myös toisarvoinen mielipide jos toinenkin. Pyrin kuitenkin henkilökohtaisesti huolehtimaan vain ja ainoastaan siitä, että olen samaa mieltä itsensä kanssa, rauhassa niin ulkonäön kuin luonteenikin tiimoilta ja olen ennen kaikkea sitä, mikä tuntuu oikealta. Päästän irti niistä hitsin langoista ja ajattelen huoneeseen astuessani muiden mielipiteiden sijaan sitä, mitä omassa päässäni liikkuu. Koska let’s face it, suurin osa ihmisistä antaa jokaisen kukkia omalla tavallaan. Hetkellisiä arvostelijoita löytyy aina, mutta a) kukaan ei muista näkemäänsä enää seuraavana päivänä ja b) mitä sitten. Mitä sitten, jos joku katsoo sinua kieroon tai ajattelee, että ompas outoa. Olet jo siinä vaiheessa heidän yläpuolellaan, mikäli joku käyttää kallisarvoista aikaansa sinun kritisoimiseen. Ja silloin hyvät ystävät, silloin paras asuste on se leveä itsevarmuushymy, joka osoittaa ihan jokaiselle epäilijälle, että elämä ei oikeasti ole niin vakavaa. :)
Ja koska kuvien ihmehammasharja on kirjaimellisesti parantanut elämänlaatuani (ihan totta, en voisi enää koskaan palata takaisin manuaaliseen), haluan jakaa pientä itsevarmuusboostia teillekin. Mikäli kommentoitte alla olevaan kommenttiboksiin omia itsevarmuusniksejänne (tai mitä vaan aiheeseen liittyviä fiilistelyjä), olette mukana tämän sähköharjasetin (sisältää mm. kuvissa näkyvän kotelon, valkaisevan harjaspään ja hammastietokoneen) sekä superin hammastahnapaketin arvonnassa. Kyseinen laite vakuutti ainakin minut niin vahvasti, että raahasin tämän 5 kilon setin mukanani Lontooseen, vaikka tavallinen vaihtoehtohan olisi painanut 20 g. (Laukku saa kaiken kaikkiaan painaa 23 kg, joten katsotaan miten tullessa käy). Anyways, kommentoikaa, naurakaa, eläkää ja ajatelkaa ennen kaikkea itseänne, nimittäin silloin alkavat ne ihmeet tapahtua! Just a quick reminder. Smile, jump, love, have fun, laugh and be whatever you want to. Be the one who smiles rather than the one who doesn't smile back. Let go, release your thoughts and think about yourself, do not let anyone think what's the matter with you. And if someone decides to judge, you can think that you're already better than them, if they really use their precious time on that. So just be you, smile even if is not the most comfortable thing to you (that's me in front of the camera), but let's just face it. Life is a beautiful thing and there's so much to smile about. And that is the most important key to make miracles happen after all!

Likes

Comments

Helena
,
Hieno postaus! Kyllä se itsevarmuus lähtee sisältäpäin 😊
Nelliina
,
Positiivisuuden lisäksi kivat vaatteet ja meikki lisäävät itsevarmuutta. Ja joskus epävarmina päivinä se, että muistelee jotain saamaansa hyvää palautetta. Hyvä postaus taas 😊
Nette
,
Itsevarmuuteen liittyy mielestäni vahvasti ruokavalio ja liikkuminen! Jos syö terveellisesti ja liikkuu, on varmasti itsevarmempi olo kuin ilman näitä 😊 Ja tietysti positiivinen elämänasennekin on tärkeä! Olisi kyllä mahtava voittaa sähköhammasharja, ei ole tullut itse ostettua!
Jenna O
,
Lempparivaatteisiin pukeutuminen tuo minulle itsevarmuutta!
Ilo
,
Se on mahtavaa, joskus tosin pelotttavaa, mitä omalla ajattelutavallaan ja mielellään voi tehdä. Haasteellisena päivänä jokin asia tuntuu todella rankalta. Hyvänä päivänä sama asia tuntuu ihanan helpolta. Onneksi voimme itse vaikuttaa elämämme positiivisuuteen juuri omalla ajattelulla.
Katariina,
Yritän keskittää huomioni mahdollisimman usein hyviin puoliini ja paikata niillä huonoja puoliani. Tiedän, missä minun tulisi kehittää itseäni, mutta yritän silti ajatella näitä "kehityskohteita" harvemmin kuin asioita missä olen hyvä. 😊
-
Erika
,
En kyllä oo tullut ajatelleeksi yhtään mitään itsevarmuusniksejä ennen tätä postausta mut kyllä mullaki sellasia tosiaan on! Jännittävissä tilanteissa mietin aina mielessä että tässä tilanteessa mulle ei voi sattua mitää huonoa vaan joko vedän homman hyvin tai sit opin siitä! Eli tsemppaaminen on se mun ykkösniksi. Oon suhteellisen itsevarma näin kokonaiskuvaa katsoen mutta kyllä tsemppaamista vaativia tilanteita tulee eteen tosi usein. Yritän sitten aina miettiä että mitkä asiat meni hyvin ja missä ois pitäny parantaa ja opetella tällä tavalla tunteen itseäni paremmin 😊
Tanja-Tuulia
,
Mulla itsevarmuus lähtee sekä sisältä että ulkoa, eli siis hyvä fiilis omasta itsestä, positiivisuuteen keskittyminen ja omien puutteiden hyväksyminen, tämän lisäksi läheiset ihmiset, jotka saa mut tuntemaan itseni juuri tällaisenä riittäväksi ja hyväksi!
siiri
,
Ajatusten kohdistaminen pois itsestä (omista vaatteista, hiuksista, meikistä etc.) tuo itsevarmuutta. Joinain päivinä se on helppoa, mutta joskus kaikki tökkii.
kukka
,
Positiivisuus 😊