Facts

Lifestyle
1. Olen aina ajoissa ja stressaannun, jos ehdi sovitulle paikalle esim. kymmentä minuuttia aikaisemmin. Koen tapaamisissa tai luennoilla myöhästelyn todella epäkohteliaaksi ja ikään kuin toisten ajan vähättelyksi, enkä saa mielenrauhaa omissa menoissanikaan jos olen aivan viime tipassa esim. lentokentällä. Inhoan myöhästymistä!

2. Olen ajoissa myös kauppojen sekä kahviloiden aikatauluja ajatellen ja yleensä aina ensimmäisenä jonottamassa ovien avaamista. Kahviloissa vakkarikysymykseni on "tarjoiletteko vielä lounasta?" ja hotelliaamiaisenkin alkamista odotellaan aina sormia pyöritellen. Olen varmaan maailman ainoa ihminen tämän ongelman kanssa, eikö ihmiset aina valita kuinka aikaisin aamiaistarjoilu loppuu? :D

3. Ruoka on minulle pyhä asia ja silloin kun syödään, keskitytään siihen 100%. Silloin ei todellakaan kuunnella kovia ääniä, huudella toisista huoneista, puhuta ruoka suussa tai kävellä samaan aikaan. Pöytäseuran kanssa keskustelu on jees, mutta muilta vaadin ehdottomasti ruokarauhaa!

4. Olen huono uimari. Lähden aina liikkeelle kuin mikäkin konkari, mutta huomaan pian uivani koiraa tai jotakin muuta epämääräistä räpiköintiä. Pidemmälle matkalle siis pelastusliivit kaulaan, kiitos!

5. Käytän rahani mielummin kosmetiikkaan, kuin vaatteisiin. Jos vaihtoehtona on 50€ paita tai saman hintainen kasvonaamio, ajattelen jälkimmäisen olevan olevan paljon parempi ostos. (Kuulostaapas tyhmältä näin ääneen sanottuna).

6. Olen monien mielestä varmasti maailman tylsin tapaus; edellisestä baarireissustani taitaa olla nyt kaksi vuotta. Sekin oli jokin poikkeustapaus ja sain noin tunnin aikana kolmen eri ihmisen juomat päälleni, joten siihen se sitten taas jäikin. Onneksi poikaystäväni on ihan yhtä vanhus kuin minä, ei tarvitse ainakaan yksin raahautua leffaan tai viettää perjantaita pyjamassa ♡

7. Kuten jo joskus Indiedaysin haastattelussa sanoin, en voisi ikinä kuvitella itseäni tosi-tv:hen. Yhteen ohjelmaan minua on kysyttykin, mutta oli pakko vastata kieltävästi!

8. Olen aina luottanut intuitiooni ja teen päätökset kerta toisensa jälkeen sen pohjalta, koska uskon sen olevan aina oikeassa. Kuuntelen paljon sydäntäni ja esimerkiksi unelmien kanssa lähden suoraa päätä tavoittelemaan niitä, miettimättä lainkaan niiden vaatimia järjestelyitä, rahoitusta, aikataulutusta tms. Uskon siihen, että kaikki kyllä järjestyy ja "kaiken saa", jos vaan tarpeeksi haluaa ja uskaltaa!

1. I'm always on time and I feel that being late is quite a disrespectful behavior. At least 10 minutes early is my way to avoid that!

2. I'm actually a bit too early if we're talking about opening hours in general, I'm usually the first one waiting behind the doors and asking if cafés serve lunch already. And waiting for hotel breakfasts to start as well - everyone finds that super weird.

3. No one is allowed to disturb me when I'm eating. I like to eat in peace and quiet, focus on the food and block everything else around me. I hate hearing loud voices or walking at the same time!


4. I'm a terrible swimmer. I usually start like an expert, but after a short time I find myself swimming dog paddle. In other words; life vests much needed!

5. I rather like to spend my money on cosmetics than clothes. No idea why!


6. The last time I was out in a bar was about two years ago. That was some kind of special occasion as well and I got others drinks spilled all over me (from three different guys actually), so once again - that was the last straw. Thank God my boyfriend is just like me, we're like one of those old couples!

7. I honestly couldn't do reality, I even had to say no when I once got a change.

8. I've always believed in my gut, 'cause I know it's always right. I like to think with my heart and follow my dreams, not think about the consequences, money or scheduling. I'm sure that everything will always be alright and you can basically get everything you want, if you just have some courage and passion!

Likes

Comments

satulotta
satulotta,
Mulla on myös sama, et voin ostaa 65e meikkivoiteen tosta vaan ja se on mulle niinku money well spent mut sit jos paita maksaa sen verran ni alan pihiks. 😃 kosmetiikka on vaa nii ihanaa! Toinen juttu missä yhdyn suhun ni on toi baarijuttu. Mulla kans sama, et mies käy vielä harvemmin ja arvostaa etten itsekään ravaa siellä! Kun taas sit multa on jääny hotla-aamiainen muutamasti väliin pommiin nukkumisen takia, meinaan aina myöhästyä (sit tingitää hiustenlaitosta ja meikistä koska töissä oltava ajoissa). Hah! Mut oon ikuisesti kateellinen aamuvirkuille ja ihmisille jotka pysyy aikataulussa, mulle jokainen aamu on suunnillee katastrofi :'D
Rosa
Rosa,
Baareilu on kyllä maailman tylsintä! Käyn mielummin jossain istuskelupaikassa tai terassilla yhdellä, jos jotain tollasta haluan tehdä. Myhäilen aina opiskelijabileiden jälkeen ja sunnuntaisin partaani kun kavereilta tulee viestejä maailman kauheimmasta darrasta. Heh heh 😃
Write a comment...
IP: 82.99.3.229