Epäsuositut mielipiteeni ✗ 10

Lifestyle
Päätin tarttua jo jonkin aikaa blogeissa pyörineeseen haasteeseen, jossa tarkoituksena on jakaa pilke silmäkulmassa omia mielipiteitään, jotka poikkeavat ehkä jollakin tavalla valtavirrasta tai trendeistä. Kertokaahan ihmeessä tekin omanne, olivat ne sitten puolesta tai vastaan! ;)

1. En ole oikein koskaan tajunnut Oreoiden, Nutellan ja muiden jenkkiherkkuhypetysten perään. Eikös Oreotkin maistu ihan tavallisilta Dominoilta?

2. "Joulua saa fiilistellä vasta joulukuussa" on ehkä oudoin väite ikinä. Miksi sitten kesästä saa puhua ympäri vuoden? Itsehän aloin itkemään, kun poikaystäväni oli ostanut minulle ylläri-joulukuusen ja koristelin sen samana päivänä, marraskuun alussa.

3. Miksi toisiin uusiin asuntoihin tehdään esim. neonvihreä laatoitus keittiöön? Siis...miksi?!

4. Lidl muistuttaa minua lähinnä kreikkalaisesta lähikaupasta. Joskus se saattaa yllättää, mutta asioin mielummin muualla.

5. Katson hömppää käytännössä kaikissa eri muodoissa, mutta sarjat, jotka liittyvät treffeihin, exiin, hottiksiin tai seurapiireihin, menevät yli ymmärryksen. En siis vieläkään tiedä varmaksi kuka Kardashianeista on kuka, ja mikä niissä oikein viihdyttää.

6. Country-musiikki, Nickelback ja kaikki ex-disneytähdet ovat ihania. Bieberistä puhumattakaan...

7. Festarit eivät iske, liikaa porukkaa ja juomaa minun makuuni. Yritimme poikaystäväni kanssa käydä yksillä vielä viime vuonna, mutta päädyimme vaan istuskelemaan nurmikolla vesipullojemme kanssa... #wildlife

8. Varsiselleri on yksi lempikasviksistani, narskutan sitä raakana lähes päivittäin.

9. Saan fantasialeffoista outoja viboja, enkä ole koskaan katsonut esim. Taru Sormusten Herroja, Pottereita tai Tähtien Sotia.

10. Pakettimatkat eivät ole ainoastaan vanhuksille ja kokemattomille. Olen matkustanut paljon, usein jopa yksikseni, mutta mitä rentouttaviin rantalomiin tulee, haluan piru vie kaiken mahdollisen valmiina eteeni. :D Yksi pakettimatka tulossa taas ensi talvena, eikä harmita yhtään sen tuomat lisäkulut!

I'm taking apart of unpopular opinions - tag with a twinkle in my eye and here's my top 10 thoughts. Do you agree or disagree?
1. Everyone is hyping about Oreos, Nutella and other American treats in Finland and honestly, I just don't get it.
2. "You're allowed to celebrate Christmas only on December" is one of the weirdest thing I've ever heard. Why is it okay to talk about summer all year around then? I mean, I'm that person who bursts into tears because of her boyfriend's surprise christmas tree and decorates it right away, on November.
3. Why they make neon things in the kitchens of new apartments? I mean...why?!
4. Lidl grocery store reminds me of a Greek corner shop. There's something sometimes, but I rather go somewhere else.
5.Easy movies and series are my favorite ones, but I don't get reality. I still know nothing about Kardashians.
6. I love country music, Nickelback and ex-disney stars. Not even mentioning Justin Bieber...
7. I'm not much into festivals, too much people and drinking. We tried it one more time with my boyfriend last year, but we ended up sitting on the grass with our water bottles... #wildlife
8. Celery is one of my favorite vegetable, I crunch it basically everyday.
9. I get weird vibes from fantasy movies and I haven't watch any Harry Potter kind of movies.
10. Vacation packages are not only for oldies and unexperienced travelers. I've been traveling a lot, mostly by myself, but what it comes to beach vacations, I do want to get off easy. We just made another package deal for next winter and I just don't mind spending the extra money for easiness!

Likes

Comments

Marianne
Marianne,
Ihania tälläiset postaukset, kun löytää sielunsiskoja sellaisiin aiheisiin, joiden kanssa on luullut olevansa ainut outolintu 😃 Oon niin samaa mieltä oreoista, joulusta, uusista asunnoista, fantasialeffoista ja pakettimatkoista!!! Aina saan ihmettelyä kun en oikeestaan liieemmin välitä yhtään mistään kekseistä enkä pahemmin leffojakaan katsele, varsinkaan niitä fantasialeffoja 😃 Ja no, joulutorttuja ja glögiä aletaan meillä mussuttamaan jo lokakuussa ja ennen joulukuuta on kyllä kotikin täydessä joulukuosissaan 😃
Johanna
Johanna,
Hahah eikä, ihana kuulla 😃 joulukuukin vaan lähenee lähenemistään!!
Write a comment...
IP: 82.99.3.229