Avocado toast with hummus (GF)

Palaan nyt reseptien pariin pienen tauon jälkeen oikein kovalla ryminällä, tämä gluteeniton toast on nimittäin ansainnut pientä (tai vähän isompaakin) ylistystä ja huomiota! Voimme aloittaa vaikka siitä, että en ole leipäihmisiä. En ole kaivannut leipää moniin vuosiin, enkä näin ollen koskaan maistanutkaan gluteenitonta sellaista. Päädyin kuitenkin viime reissullani lounastoastiin avokadon sekä hummuksen kera (leivästä viis, vai mitä) ja se oli menoa se. Rakastuin tähän comboon niin, että päätin testata samaa kotonakin. En ehtinyt alkaa leipomaan leipää alusta asti itse, joten käytin Provenan kaura-tattari sämpylöitä käyttämättömässä voileipägrillissämme ja heitin niiden päälle reilusti molempia itsetehtyjä tahnoja. (Tämä on siis mielestäni ainoa tapa syödä avokadoleipää, täytteitä ei todellakaan kuulu säästellä!) Ja kuten sanottu, lopputuloksesta tuli sen kaiken ylistyksen ja huomion arvoinen. Kokeilkaa vaikka itse!

Avokadoleipä hummuksella

gluteenitonta leipää (esim. Provena) seesaminsiemeniä rucolaa kurkkua

200 g kikherneitä 1 valkosipulinkynsi 1-2 rkl vettä 1-2 rkl sitruunamehua cayennepippuria mustapippuria ripaus suolaa kurkumaa

kypsä avocado 2 rkl sitruunamehua mustapippuria ripaus suolaa

Valuta ja huuhdo kikherneet, pilko valkosipuli ja sekoita hummuksen ainekset joko blenderissä tai sauvasekoittimella. Muussaa avokado haarukalla, lisää mausteet ja maista. Paahda leivät joko leivänpaahtimessa tai leipägrillissä ja kasaa täytteet kahden leipäpalasen väliin. Nauti lämpimänä joko aamiaiseksi tai lounaaksi!

Avocado toast with hummus gluten free bread sesame seeds arugula cucumber

200 g chickpeas 1 garlic clove 1-2 tbsp water 1-2 tbsp lemon juice cayenne pepper black pepper pinch of salt turmeric

ripe avocado 2 tbsp lemon juice black pepper pinch of salt Rinse chickpeas, chop garlic and mix them together with the hummus ingredients. Mash an avocado with fork and add lemon juice, pepper and salt. Toast breads in a toaster or sandwich grill, use a lot of fillings and enjoy while it's warm!

Likes

Comments

Marietta,
That looks sooo good!! Need to try that! xx Marietta www.theurbanslang.com
www.theurbanslang.com
Johanna
,
Todella vie, sopii lounaaksikin vallan mainiosti =)
Johanna
,
Sama juttu! Testiin vaan 😊
Johanna
,
Jep, niiiiin herkullisia! Käy oikeastaan mihin vain 😊
Johanna
,
;) suosittelen!
Johanna
,
Joooo mä niin suosittelen!! So good!
Johanna
,
;)
Johanna
,
Thanks, you should!! xx
Johanna
,
Ihan Prismasta itse ostin, pakasteosastolta 😊
Johanna
,
Se on Riviera Maisonin =)