Aina ei ole pakko olla aktiivinen

Lifestyle, Wellness
Tämä aamu on hyvä aloittaa näillä kuvilla, kun koko viikko on mennyt vähän tällaisissa sunnuntaitunnelmissa. Harmaita päiviä, kahvia, itsenäistä opiskelua ja koti-iltoja. Huomaan kyllä selkeästi kaipaavani tällaisia positiivisen melankolisia viikkoja aina sinne tänne, välillä kun tekee ihan hyvää olla vaan. Aktiivisuus tuottaa aktiivisuutta, mutta itselläni ainakin oma rauha, balanssi ja terapeuttinen hiljaisuus ovat sitäkin tärkeämpiä asioita energistä arkea ajatellen. En jaksa olla menossa, jos en hae hiljaista inspiraatiota välillä. Näin talven lähestyessä tämä korostuu entisestään, kun hitusen horroksinen kroppa kaipaa kesän menojen jälkeen taas velourasuja, luovaa puuhastelua sekä pitkiä yöunia. Tälläkin viikolla olen inspiroitunut kirjoittamaan (muutakin kun vain opparia ja postauksia), kokeilemaan uusia reseptejä, lukemaan, vaihtamaan sisustuksemme järjestystä ja näpertämään mm. itsetehtyjä kortteja. Tekemään niitä luovia sisäjuttuja, joita tulee yleensä puuhailtua ainoastaan sadepäivinä. Ja koska se balanssi, ensi viikolla kalenterissa on reissaamista, työjuttuja ja deadlineja vaikka muille jakaa, joten tällainen hidastempoinen viikko oli juuri sitä, mitä tähän väliin tarvitsinkin. Siispä vinkkini kellojen siirtoon on se, että omaksutaan talviaika samalla itsekin. Unohdetaan kesän kulkemiset ja tehdään nyt niitä juttuja, mitä se kohmeinen kroppa minäkin päivänä haluaa. Haetaan inspiraatiota tarvittaessa pikaisista (tai vähän vähemmän pikaisista) päiväunista ja muistetaan se, ettei aina ole pakko olla niin reipas, aikaansaava ja aktiivinen :)

Sunnuntaimaista sunnuntaita kaverit!

I'm going to start this morning with these pictures, because my entire week has been quite sundayish. Grey weather, coffee, studying and spending time at home. Although I've notice that I need these kind of weeks every now and then, I don't feel like going if I don't find the balance first. Activity creates activity, but the most important thing for me is finding a little bit of me-time, peace and quiet. Especially now that winter is coming, I feel like I definitely need cozy home wear, creative activities and good night's sleep. When talking about this week for example, I've been writing, trying new recipes, reading, decorating and doing all kinds of creative stuff, like making self-made holiday cards. Doing those things, that you feel like doing only when the weather is gloomy and rainy. And because balance, next week is going to be quite hectic, so this was just what I needed before jumping into it. Anyhow! We're turning clocks to the winter time today and my tip is just going with it. Forgetting the summer craziness and doing whatever you feel like doing - finding an inspiration from long naps if needed. Because the fact is, that you don't always have to be breezy - you don't always have to be active. :)

Have a sundayish Sunday my friends!

Likes

Comments

Jenna
Jenna,
Hei mistä noita winter lehtiä löytää? Onko ihan perus ruokakaupoissa? ☺
Johanna
Johanna,
Se on Greengaten talvikuvasto! 😊 Itse sain heidän jälleenmyyjältään!
Write a comment...
IP: 82.99.3.229

Yesterday's highlights

Lifestyle
Torstain ilonaiheita kuvina, pitkästä aikaa kamera pysyi mukana koko päivän! Ehdottomasti yksi suurimmista ilahduttavista asioista; bongasin jouluvalot keskustasta ensimmäistä kertaa tänä vuonna! Pimeässä kimaltavien valojen ihailu, joulutunnelman ihastelu ja ulkona päämäärättömästi käppäily ovat kyllä lemppari juttujani tähän aikaan vuodesta, kun vain muistaa pukea tarpeeksi monta kerrosta vaatetta!


Thursday's favorites in pictures, I wanted to keep my camera with me all day! One major thing that made me happy; I spotted Christmas lights in the city for the first time this year. One of my favorite things in the whole world actually, just adoring the glistening lights, feeling the Christmas spirit and walking around the christmassy streets, wrapped up warmly of course.

... ja mielellään vähän vähemmän kannettavaa, mitä minulla oli eilen. Visiitti Milttonilla oli kuitenkin kaiken sen armottoman käsitreenin arvoinen, ihanat tytöt siellä onnistuivat taas kerran piristämään sitä synkkää ja ankeaa sadesäätä, mikä ei kylläkään välity näistä kuvista juuri ollenkaan. Hyvä niin!

... the walking part would be a bit easier without heavy paper bags though. However a little arm workout was worth it, I had a quick visit at Miltton showroom and the girls just lighted up that gloomy and rainy day. It doesn't really look like one in these pictures, but that's only a good thing!

Ehdottomasti päivän suurin kohokohta oli kuitenkin oopperatalolla, illan ohjelmassa oli nimittäin ravintolaruokaa ja balettia! Pieni merenneito 3D:nä oli jotakin sellaista mitä en ole ikinä aikaisemmin nähnytkään, niin taianomainen ja upea, huh! Löysin itseni aina vähä väliä tuijottelemasta kimaltavia puvustuksia ja lavasteita suu auki hämmästykestä, olivat ne sen verran vaikuttavia. Eikä meidän väli-ajan tilaus ollut hullumpi sekään, siinä merenneito-keskustelun lomassa nautiskeltiin lasit kuohuvaa ja kookostryffeleitä. Varsin hauska ilta oli kyllä, täytyy sanoa!

Definitely my brightest highlight of the day was going to the ballet and eating out in the greatest company. We were watching The Little Mermaid in 3D and it was something I've never experienced before. So magical and glorious that I found myself staring glittering dresses and amazing props with an open mouth every now and then. Huh, quite impressive. Our half-time order wasn't that bad either, we had some champagne and coconut truffles while discussing about the mermaids and dancers. What a fun night, I got to say!

Likes

Comments

Oh Greece, cheer me up!

Lifestyle, Travel
Kuumetta. Päässä jyskyttää, telkkarin äänet käy korviin ja koneen näyttö tuntuu ihan liian kirkkaalta. Toisaalta myös se sängyssä makoilu ja kattolaattojen laskeminenkin alkaa turhauttaa muutaman tunnin jälkeen, etenkin kun nyt ois muuten tosi helppo postailla täältä peiton alta. Uusia kuvia tai mitään järkevää tekstiä musta ei nyt kyllä irtoa, joten ajattelin siirtyä ihan suosiolla taas hetkeksi näihin Santorinin maisemiin. Ah, kyllä nää ainakin mun tukkoista oloa piristää, jos ei muuta! Viikonlopun suunnitelmiin ei todellakaan pitänyt kuulua tällaista koomassa makoilua, joten tähdätään nyt siihen, että lauantaina olisin jo reippaana leipomassa sunnuntaita varten. Suunnitelmissa olis elämäni ensimmäinen raakakakku ja Jonin (kuukauden myöhässä olevat) synttärikahvit, joten mulla on vielä huominen aikaa sairastella ihan rauhassa. Kunnolla lepoa, vitamiinia ja sienikeittoa, paljon lämmintä teetä ja päiväunia parin tunnin välein. Siinäpä oikeastaan mun huomisen suunnitelmat, toivottavasti te voitte vähän paremmin ja pääsette nauttimaan viikonlopusta! Hyvää yötä :)
// I'm running a fever and a dreadful headache. I should take a break from TV and computer screen to rest my eyes, but I'm done with just laying in bed and counting our shingles. I don't have new pictures or the strength to write anything sharp, so here's just some pictures from beautiful Santorini. These made my day a bit brighter! I'm about to try some kind of no-bake raw vegan cake on Saturday so I'm keeping fingers crossed tomorrow would be better. I really don't want to spend my weekend like this! Tomorrow I'm going to rest enough, eat vitamins and some mushroom soup, drink a lot of tea and take a couple of naps. I hope you're feeling better than me, remember to enjoy your weekend! Good night :)

Likes

Comments

Instagram johannaturpeinenInstagram johannaturpeinenInstagram johannaturpeinenInstagram johannaturpeinenInstagram johannaturpeinen