+36 asteinen Rooma

Rooma 5.7.2019

Istun meidän Airbnb:n terassilla. Kuuma. Laitoin juuri kaksi kerrosta aurinkorasvaa. Ja join lasin roseeta.

Vastapäisestä talosta kuuluu miehen laulua - ikkuna on auki ja hän taitaa hääräillä keittiössä. Hauskaa, sillä luin juuri italialaisista tavoista kertovaa kirjaa ja opin, että laulaminen on heille tärkeää. En ole koskaan kiinnittänyt tähän huomiota, mutta niinhän se varmaan on. Ei meillä Suomessa ainakaan kailoteta tuolla tavalla ikkunat auki tai varsinkaan lauleta samalla, kun kävelemme paikasta A paikkaan B. Voisi saada Espalla katseen jos toisenkin. :D

Rooma on ollut ihana. Rento, tunnelmallinen ja maukas. Varmaan vähän turistinenkin, mutta kun nähtävyyksille on mennyt taktisesti aamulla tai illalla, on saanut olla ihan omassa rauhassa. Ja päivät on sitten voinut pyhittää sille tärkeimmälle, eli ruoalle. Valkosipulipastalle, gelatolle, pizzalle... (Huom. elämäni parhaalle pizzalle)

Nyt jatkan lukemista. Ja levitän vielä yhden kerroksen aurinkorasvaa. Me lähdetään pian kohti Toscanaa, mutta Roomaan palataan vielä. Itse asiassa myöhemmin tällä samalla reissulla, mutta varmasti vielä joskus tulevaisuudessakin. Täällä on nimittäin ihan oma tunnelmansa ja tykkään siitä. Tosi paljon.

Rome 5.7.2019

I'm sitting on the terrace of our Airbnb. It's hot. I just used a good amount of sunscreen lotion. And had a glass of rose.

There's a man singing in the apartment in front of me - the window is open and I believe he's cooking. It's funny because I'm currently reading a book that's about an Italian way of living and I learned that singing is important to them. I've never really paid attention to this, but I guess it's true. At least we don't do that in Finland - sing loudly with windows open or while we're walking from one place to another. People might give you a look or two. :D

Rome has been wonderful. Laid-back, atmospheric and tasty. A bit touristic, yes, but we've been seeing places in the mornings and evenings, so we've been able to enjoy them almost privately. And for the rest of the days, we've focused on the most important thing, food. Garlic pasta, gelato, pizza... (Note: the best pizza of my life)

Now I'm going to continue with that book. And put another layer of sunscreen. We're heading to Tuscany today, but we'll be back in Rome. Actually later on this trip, but also at some time in the future. The atmosphere in this city is just something else and I like it. A lot.

Likes

Comments

Sara
,
Hienoja kuvia Roomasta ja oli varmaan huippu reissu 😍☀️
johannaturpeinen
johannaturpeinen ,
Kiitos, oli kyllä <3
nouw.com/johannaturpeinen
Milla,
Ihania kuvia, Italia on niin ihana. 😍 🌷
www.moonshapedlittlebox.fi
johannaturpeinen
johannaturpeinen ,
Eikö 😍😍 Kiitos Milla!
nouw.com/johannaturpeinen
Carian
,
I can relate so much and you have no idea how much I miss this city. Just by looking at your pictures it takes me right back to 5 years ago when I lived there during my internship (I'm Dutch). Never have I felt that happy as I did there. Enjoy your trip there and, of course, Tuscany! Italy is so, so, SO beautiful! 😃 - xx Carian
johannaturpeinen
johannaturpeinen ,
Ooh really, that’s amazing!! Thanks for commenting, I love to know things like that. It’s probably my favorite place as well - Italy in general. 😊
nouw.com/johannaturpeinen
Iida
,
Aivan ihania noi sun molemmat mekot, punanen ja valkonen😍 mistähän mahtavat olla?😊
johannaturpeinen
johannaturpeinen ,
Punainen on Zaran aleista nyt kesällä ja valkoinen on viime vuonna nellyltä, mutta heillä oli saman tyyppisiä tänäkin vuonna! <3
nouw.com/johannaturpeinen
Iida
,
Aivan ihania noi sun molemmat mekot, punanen ja valkonen😍 mistähän mahtavat olla?😊
RoosaR
RoosaR,
Ihanat kuvat ja ihana tarina Johanna❤️ Italialaiset kyllä laulaa paljon haha, se tuli omallakin reissulla huomattua!
nouw.com/roosar
johannaturpeinen
johannaturpeinen ,
Ihana Roosa<3 Kiitos! Hahah jep, huikea meininki siellä 😃
nouw.com/johannaturpeinen